Työnhaku on perinteisesti ymmärretty prosessina, jossa taitoa mitataan ansioluettelon rakenteessa, hakemuksen terävyydessä ja työpaikkailmoitusten lukemisessa.
Urasiirtymien kohdalla tämä ei enää riitä, sillä työnhaku muuttuu väistämättä identiteettityöksi, jossa ihmisen tapa jäsentää itseään, osaamistaan ja tulevaisuuttaan saa uuden ja syvemmän merkityksen. Kasvu syntyy niissä hetkissä, joissa aiempi tarina itsestä ei enää täysin sovi siihen, millaisiksi olemme tulossa. Siinä missä horisontaalinen kehitys lisää taitoja, vertikaalinen kehitys muuttaa ajattelun rakennetta. Se avaa kyvyn tarkastella itseä ja työelämää laajemmista näkökulmista, juuri niistä, joita kompleksinen työelämä tänä päivänä vaatii. On vaikea oppia jos jo tiedät kirjoitin aiemmin
Työnhaun näkökulmasta monen mielestä muun kuin oman toimialan työpaikkojen hakeminen on suuri riski, kun ura on perinteisesti luotu lineaarisena kulkuna kohti asiantuntijuutta omalla alalla.
Urasiirtymissä vertikaalinen kehitys tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun ihminen alkaa hahmottaa työnsä osana laajempaa kokonaisuutta. Hän näkee oman toimialansa rakenteet, ja ymmärtää samalla niiden läpäisevyyden. Hän tunnistaa, miten osaaminen siirtyy kontekstista toiseen, ja miten uudet roolit rakentuvat vanhojen päälle, ei niiden sijaan. Tämä oivallus on yksi ammatillisen kasvun käännekohdista ja se on myös rohkeiden uravalintojen mahdollistaja. Rohkeus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan taito, jota voi kehittää. Se rakentuu pienistä, toistuvista teoista, joissa ylität mukavuusalueesi ja opit käsittelemään epävarmuutta. Monesti rohkeuden kasvattaminen vaatii enemmän tunnetaitojen vahvistamista kuin tiedon kartuttamista, vaikka tieto onkin tärkeää ja auttaa hahmottamaan uutta suuntaa ja mahdollisuuksia. Rohkeus kyseenalaistaa jokin uskomus syntyy, kun kohtaa uuden tilanteen tai ihmisen avoimin mielin.
Ammatillisen kasvun näkyvin ulottuvuus työnhaussa on kyky nähdä roolien ja toimialojen välinen liike. Kun ymmärtää työn systeemisen luonteen, näkee myös sen, miksi urahyppy on mahdollinen. Tätä kykyä selittävät moniulotteiset teoriat joista muutama sana seuraavaksi.
Urakaaos-teoria. (Pryor & Bright 2014.) muistuttaa, että urat eivät etene lineaarisesti vaan muodostuvat ennakoimattomista tapahtumista ja valinnoista, joita tulkitsemme uudelleen matkan varrella. Urakatkoksen tai alanvaihdon tuomat haasteet voi nähdä positiivisina mahdollisuuksina niin uralla etenemisen kuin sisäisen kasvun näkökulmista katsoen.
Transformatiivinen oppiminen (Mezirow) kuvaa, kuinka kriisitilanteet, kuten irtisanominen, työuupumus tai pitkittynyt turhautuminen kutsuvat tarkastelemaan omia ajattelumalleja kriittisesti ja rakentamaan niitä uudelleen. Vertikaalisen kehityksen teoriat (Kegan, Torbert, Cook-Greuter) selittävät, miksi juuri nämä murroskohdat voivat syventää ihmisen kykyä johtaa itseään, tehdä harkittuja valintoja ja hahmottaa työn monimutkaisuutta aivan uudella tavalla. Ja positiivisen psykologian näkökulmasta myönteiset tunteet, erityisesti toiveikkuus ja uteliaisuus, avaavat ajattelulle tilaa nähdä mahdollisuuksia vielä silloinkin, kun ulkoinen tilanne tuntuu vaikealta.
Kaikissa näissä teorioissa on yksi yhteinen nimittävä tekijä: ammatillinen kasvu on ennen kaikkea sisäistä liikettä. Se ei synny pakottamalla tai suorittamalla, vaan kyvystä pysähtyä oman kokemuksen äärelle niin, että uudet merkitykset voivat tulla näkyviin.
Tässä prosessissa metataidot nousevat ratkaisevaan rooliin. Ne ovat työnhaun hiljaisia, usein näkymättömiä kykyjä: reflektiota, itsesäätelyä, merkityksenantoa, systeemistä ymmärrystä, kykyä hahmottaa oma osaaminen useissa konteksteissa. Niiden ansiosta ihminen ei vain vastaa työpaikkailmoitukseen, vaan pystyy perustelemaan itselleen ja muille, miksi juuri tämä suunta on oikea.
Ammatillinen kasvu työnhaussa näkyy erityisesti siinä, miten ihminen oppii sanoittamaan oman osaamisensa niin, että se ei ole vain luettelo saavutuksista, vaan eheä ja ymmärrettävä kertomus. Kun kykenee kuvaamaan oman uratarinansa tavalla, joka avaa sen merkityksen, siirtyy samalla aikaisempaa tietoisempaan rooliin oman uransa rakentajana. Tällöin tarina ei enää ole menneisyyden raportti, vaan tulevaisuuden suunta.
Työnohjaajana ja muutosvalmentajana olen nähnyt, kuinka merkityksellistä tämä on urasiirtymien kannalta. Ihminen, joka oppii tunnistamaan työn laajemman systeemisen logiikan, ei enää ajattele siirtyvänsä “pois” jostakin, vaan “kohti” jotakin. Hän ei vertaile itseään vain yhden alan sisällä, vaan näkee yhteyksiä, jotka ylittävät toimialojen rajat. Näissä kohdissa syntyvät kaikkein kestävämmät oivallukset ja rohkeimmat valinnat.
Ammatillinen kasvu ei kuitenkaan tapahdu irrallaan ympäristöstä, vaan tiiviissä suhteessa siihen, millaisessa organisaatiossa ja tiimissä ihminen toimii. Yksilön vertikaalinen kehitys edellyttää psykologista turvallisuutta, avointa vuorovaikutusta ja tilaa ajatella, ja nämä eivät synny pelkästä henkilökohtaisesta motivaatiosta, vaan koko työyhteisön tavasta olla ja johtaa.
Organisaation rakenne, päätöksenteon tapa ja tiimin kypsyys joko tukevat työntekijän ajattelun kehittymistä tai kaventavat sitä. Kun organisaatio on reaktiivinen, hierarkkinen tai emotionaalisesti kypsymätön, ihmisen energia kuluu sopeutumiseen ja selviytymiseen sen sijaan, että hän voisi kasvaa ja uudistua. Vastaavasti korkean emotionaalisen kypsyyden johtaminen; inhimillisyys, läsnäolo, rajat, avoimuus ja johdonmukaisuus luovat maaperän, jossa ihmisellä on mahdollisuus tulla näkyväksi koko potentiaalillaan.
Siksi urasiirtymien kohdalla kysymys ei ole vain siitä, mihin ihminen on matkalla, vaan myös siitä, mihin hänen on mahdollista kasvaa. Usein ihmiset eivät vaihda työtä vain tehtävän vuoksi, vaan koska heidän sisäinen kehityksensä ylittää organisaation senhetkisen tason. Kasvun tarve tulee näkyväksi, ja kun ympäristö ei sitä kannattele, ihminen siirtyy eteenpäin, ei pakoon, vaan kohti paikkaa, joka mahdollistaa hänen seuraavan kehitysvaiheensa.
Työnhaku ei siis ole vain pyrkimystä saada uusi tehtävä. Se on prosessi, jossa ammatillinen identiteetti uudistuu, ajattelu syvenee ja sisäinen kompassi terävöityy. Se on matka, jossa ihminen alkaa nähdä itsensä aktiivisena toimijana, ei olosuhteidensa jatkeena. Ja silloin syntyy kyky ottaa se askel, joka vielä hetki sitten tuntui mahdottomalta.
Jos sinä olet tämän äärellä; uuden suunnan, epävarmuuden tai mahdollisuuden, haluan sanoa tämän; Kasvu ei ole jotain, mikä odottaa tulevassa, vaan prosessi, joka on käynnissä juuri nyt. Ja ehkä tärkeintä on tämä: sinä saat rakentaa tarinasi uudelleen, kerros kerrokselta, kohti sitä mikä tuntuu omalta ja merkitykselliseltä.
Haluatko kuulla lisää aiheesta? Laita viestiä, jutellaan!