Tämän kirjoituksen idea syntyi arjen keskellä, jossa tapaamme eri konteksteissa ihmisiä. Aluksi ajattelin kirjoittavani menetelmistä, mutta pian ymmärsin, että se hienovarainen yhteys, joka syntyy kohtaamisissa, on monen tekijän summa ja sitä yritän kuvata tässä mahdollisimman monipuolisesti.
Niin monta on tarinaa, kuin on ihmisiä
Aamun ensimmäisessä tapaamisessa puhuttiin hermostosta ja sen rauhoittamisesta, kun vanhat pelot nousevat kummittelemaan uudessa stressaavassa tilanteessa. Tämä kohtaaminen tapahtui muutosvalmennuksessa. Huomasin jo viime viikolla, että taas se alkaa nousta asiakkaalle se kireys, mutta viime viikolla ei siitä puhumiseen ollut tilaisuutta. Onneksi tänään saimme sen tilaisuuden, asiakas oivalsi jälleen lisää omista toimintamalleistaan. Toisen asiakkaan kanssa asiat jäivät jotenkin ilmaan, kun viimeksi tavattiin ja tätä miettiessäni huomasin, että niin oli käynyt ennenkin. Joskus se toimen tarttuminen ei vaan suju, tai sen esteenä on jotakin muuta, jota on tutkittava. Yhdessä asiakas prosessissa, joka alkoi jo aiemmin, on nyt paljon menossa ja mietin millainen rooli olisi paras, jotta kokonaisuus saataisiin parhaiten työn alle eri osapuolille. Kouluttajana asiakaskohtaamiset ovat tietokeskeisempiä ja tuottavat toisella tapaa oivalluksia kuin valmennus-, terapia-, ja työnohjaus asiakkuuksissa. Se on myös omalla tavallaan hyvin raskasta ja palkitsevaa työtä.
Kohti merkityksellisiä oppimiskokemuksia
Koulutuspäivien suunnittelu tuo työskentelyyn aivan oman rytminsä. Vaikka taustalla on vahva asiantuntijuus ja sisältörunko, jokainen koulutus on lopulta ainutkertainen kohtaaminen ryhmän kanssa. Mietin usein jo ennakkoon: missä kohtaa tietoa kannattaa tiivistää, missä taas avata keskustelua, tuoda esimerkkejä tai antaa tilaa hiljaisuudelle ja yhteiselle pohdinnalle. Dramaturgian rakentaminen on kuin matkaa, jossa jokaisella pysäkillä on oma merkityksensä – ja niiden järjestys voi muuttaa koko kokemuksen kulkua.
Merkityksellisyys ei synny vain sisällöstä, vaan siitä, miten osallistujat kokevat olevansa osa oppimisprosessia. Miten saan aikaan ilmapiirin, jossa voi kysyä, ihmetellä ja joskus kyseenalaistaakin? Miten rakennan luottamusta tuntemattomien ihmisten välille parissa tunnissa? Tällaiset kysymykset kulkevat mukanani lähes huomaamatta, mutta ohjaavat vahvasti tekemistäni.
Parhaimmillaan koulutuspäivä jättää jäljen: tunteen siitä, että jokin liikahti. Ei välttämättä suuria käänteitä, mutta jotakin joka pyörii mielen sopukoissa.
Kun läsnäolo muuttuu työkaluksi
Jossain vaiheessa työelämääni ymmärsin, että kaikkein tärkein työvälineeni en olekaan minä asiantuntijana, vaan minä läsnä olevana ihmisenä. Se ei tarkoita vetäytymistä osaamisen tai menetelmien taakse, vaan sitä, että uskallan pysähtyä, kuulostella ja reagoida herkästi siihen, mitä tilassa tapahtuu – sanojen ja sanoittamattoman tasolla. Läsnäolon merkitys korostuu erityisesti silloin, kun asiakas ei vielä osaa pukea sanoiksi sitä, mitä hän tarvitsee. Joskus juuri silloin, kun kaikki näyttää olevan ”ihan hyvin”, huomaan jonkin pienen eleen, katseen viiveen, hengityksen muuttuvan rytmin. Ne hetket ovat hiljaisia viestejä siitä, että jotain on meneillään – ja jos en ole oikeasti tässä, ne hetket menevät ohi. Ammatillinen läsnäolo ei ole sama kuin ystävällisyys tai mukavuus. Se on tietoinen päätös olla saatavilla, vastaanottavainen ja kuitenkin jämäkkä silloin, kun se on tarpeen. Se vaatii harjoittelua, itsetuntemusta ja joskus myös kykyä sietää omaa epävarmuutta. Läsnäolon myötä opin usein enemmän asiakkaasta kuin mistään valmiista työkalusta. Se hetki, kun asiakas huokaisee ja sanoo: ”En tiedä miksi, mutta tässä on nyt jotenkin turvallista puhua”, kertoo siitä, että yhteys on syntynyt. Se ei ole sattumaa, vaan seurausta siitä, että olen tehnyt tilaa olla aidosti kuulolla. Silloin läsnäolo ei ole enää vain olotila – se on vaikuttava, näkymätön työväline, joka mahdollistaa muutoksen. Uskon että moni ammattilainen ja asiakas voi samaistua tähän. Tila, jonka rakennamme yhdessä, on ainutlaatuinen yhteys, jossa voimme työskennellä hyvin syvien tai kevyempien teemojen kanssa. Tämä näkymätön läsnäolo on se vaikuttavin tekijä sekä valmennuksissa että terapioissa, työnohjauksissa ja koulutuksissakin. Parhaimmillaan me jaamme sen yhdessä myös Jarin kanssa, ja tästä olemmekin saaneet varsin paljon palautetta vuosien varrella. Asiakkaaksemme pääsee ottamalla yhteyttä, ja kertomalla tarpeensa. Sen jälkeen sovimme aloitustapaamisesta, jossa kartoitamme tilannetta ja aloitamme yhteisen polkumme luomisen. Me emme väheksy menetelmiä ja prosesseja, mutta niiden yksityiskohtainen kuvaaminen voisi antaa varsin ohuen ja oudon kuvan siitä, mitä asiakaskohtaamisissa tapahtuu ja mikä on mahdollista. Tekee mieli vielä kirjoittaa tähän, että kaikki on mahdollista, sillä pienellä rohkeudella on yhtä iso merkitys kuin joella, joka jatkuvasti kaivaa itselleen uutta uomaa.
